Tässä tänään siivoilin yksin meidän kotia ja mietin kuinka olenkaan onnekas ja kiitollinen. Sinä hetkenä olin mahdottoman kiitollinen rakkaalle anopilleni, joka hoiti Antonia sen aikaa kun minä näytin villakoirille imuria. Se oli kyllä luksusta ku ei tarvinnu siivota ja viihdyttää pientä lastani yhtä aikaa vaan sai keskittyä täysillä siihen mitä tein. Siinä minä pölyrätti kädessä mietin mistä kaikesta olen kiitollinen ja mieleen tuli paljon asioita, joita ei aina edes hoksaa. Monesti sitä huomaa huonoina hetkinä vain ne huonot asiat ja hyvinä hetkinä ei tule niin ajateltua kuinka hyvin asiat ovatkaan. Siksipä ajattelin samantien että kirjotanpa ihan vaan itselle muistiin, jotta joskus vaikkapa maailman pahimmassa menkkamasennuksessa voin käydä lukemassa asiota jotka todella ovat hyvin vaikkei siltä ehkä silloin tunnu.

Olen kiitollinen kaikista läheisistä ihmisistä, joita elämässäni on. Kaikista ystävistä ja kavereista, perheestä sekä sukulaisista. Saan olla onnekas että olen saanut heidät elämääni ja vielä onnellisempi heistä jotka ovat pysyneet rinnalla, vaikka elämäntilanteeni onkin muuttunut. Päivittäin olen yhteyksissä ystäviini, jotka asuvat kauvenpana ja se merkitsee minulle paljon. Joskus oli vaikeaa ajatella etten näkisi kaikkia enää yhtä usein kuin aijjemmin ja murehdin sitä useinkin, mutta koska yhteyden pito on jatkunut välimatkoista huolimatta nämä masentelut ovat vähentyneet merkittävästi. Lisäksi olen saanut täältä ystäviä ja tuttavia, joiden kanssa voin viettää aikaa. Perheeni joka jäi asumaan vanhaan paikkaansa(ylläri ettei muuttanu mun mukana :D ) on edelleen minulle hirmuisen tärkeä. Ollaan käyty usein siellä ja edelleen tuntuu että tultiin kotiin koska aina on tervetullut. Olen kiitollinen kaikista niistä opeista  ja ohjeista jotka olen tässä elämässä saanut isältä ja äidiltä, ehkä mustaki on ihan pätevä veronmaksaja kasvanut. Eivaan ihan huippua ku voin edelleen soittaa äitille ja kysyä mitä pitää tehdä jos a) ilmat ovat lämmenneet enkä tiijjä mitä Antonille pitäis päälle pukea pihalle tai b) tarvin joitain muita yhtä päteviä ohjeita niin tiedän että ihan varmasti saan vastauksen eikä äiti kato kieroon ja mieti että hohhoijjaa eikö se koskaan opi. Äitit ovat vaan ihan parhaita!

Olen kiitollinen jo mainitsemastani suuresta avusta, anopista. En tiedä kuinka voinkaan tarpeeksi kiittää niistä monista neuvoista ja avuista joita olen/ollaan saatu häneltä! Jos olen halunnut käydä Mikan kanssa ruokakaupassa kahdestaan ostamassa viikon eväät nii ollaan voitu hyvillä mielin jättää Anton hoitoon mummulaan, tietäessämme että siellä hänestä pidetään hyvää huolta ja myös mummu nauttii saadessaan viettää aikaa ensimmäisen lapsenlapsensa kanssa. Olen siis erittäin kiitollinen kaikesta avusta jota olemme saaneet liittyen Antoniin heti alusta asti. Mun oma perhe asuu paljon kauvenpana ja joskus jännitin kuinka tulen selviämään lapsosen kanssa täällä kaukana ja saanko tarvittaessa apua, olen saanut. Suuri kiitos kuuluu myös Mikan sisaruksille jotka ovat myös hoitaneet ja olleet mukana tässä kaikessa.

Olen kiitollinen myös ihan perustarpeista tai niiden täyttymisestä. Ollessani Kiinassa työssäoppimassa perustarpeiden mm.puhtaan veden ja ilman, terveellisen ruuan, hyvän terveydenhuollon puuttuminen avasi silmät näkemään, että meillä tosiaan on ne kaikki! Ei sitä ehkä joka päivä tule mietittyä että me voimme mennä lääkäriin jossa meitä autetaan tai voidaan suihkussa ollessa pitää suutakin auki jos siltä tuntuu eikä tarvi pelätä vatsatautia. Terveydenhuollon pelaamisen tärkeys korostui Antonin syntymän jälkeen, kun saimme todeta hänen saavan parasta mahdollista hoitoa jonka seurauksena kaikkion mennyt hyvin. Tai että seuraaminen jatkuu yhä eikä meitä jätetty oman onnen nojaan pienen lapsen kanssa.

Entiijjä kuuluuko tämä katekoriaan kiitollisuus vai mikä, mutta laitanpa viimeisenä sen kuitenkin, mun tämänhetkinen elämä. Olen siis ihan yleisesti ottaen tyytyväinen elämääni ja kaikkeen mitä siihen kuuluu. Vaikka nyt lähiaikana ei ookkaan ollut mitään super onnellista ja ihanaa, olen kuitenkin tyytyväinen. Minulla on ihana mies ja ihana poika, jotka joka päivä tekevät minut joka päivä onnelliseksi. Antonin ihana hymy aamulla puoliunessa tai Mikan lepertely Antonille tai keitetty aamukahvi ovat asioita joita en vaan vaihtais pois. Enkä ystäviä ja sukulaisia. Vaikka toisinaan pyykkivuorikasvaa ja tiskikone on täyttämättä on silti mulla elämä sitä ylempää keskiihanaa kuten jotkut tapavat sanoa :D .

Ehkäpä vielä laitan loppuun muutaman kuvan tästä tältä ja eiliseltä päivältä :)

Tältä meillä näyttää illalla nukkumaan meno ja päivällä soseen syönti. Ei ihan vielä onnistu 4kk ikäseltä lusikalla syönti mutta mehän harjotellaan että opitaan :) Kyllä siitä vielä hyvä tulee!

Anton nukkuu päikkäreitä mummulassa, tarkotus oli kyllä mennä ulos nukkumaan vaan se simahti syödessä nii jätin nukkuun tuohon :) Mihin meijjän pikkuvaavi on kadonnu?Kovasti harjotellaan kääntymistä ja mahallaan oloa ja hyvin onnistutaankin kun intoa riittää :)

Tämmöistä tällä kertaa. Voikaa hyvin, kiitti ja hei :)

-Ainokainen