Alkuun tässä sanon pikasesti, että kyllä, alan taas virkistämään tämän blogin elämää ja kirjoittelen taas tänne. Elämän tilanne on paljon muuttunut, mutta edelleen vanha Aainokainen kirjoittelee hassulla kielellään ehkä lähinnä itselleen.

Tässä kun yövuorossa istun ja kuuntelen laitteiden hurinaa, mulla alkaa väsyttämään. Väsyneenä minusta tulee(myös muita kuvaavia sanoja tähän) hyvin rakastunut ja rakastava ihminen. Jos Mika luet tätä, mietit että no eipä ensimmäisenä tullut mieleen rakastavaa vaan ehkäpä kiukkuinen enemmänkin. Mulla hetken mietittyäsi tulet myös samaan johtopäätökseen että kyllä, olen rakastunut ja rakkautta täynnä väsyneenä. Tai ehkä onnellinen tai kiitollinen. 

Tässä väsyneenä istuessani taas aloin selailemaan kuviani kännykästä ja jo taustakuvani saa minut hymyilemään. Siinä on he kaksi suurinta rakkautta samassa kuvassa. Siinä heitä katselen ja mietin kuinka onnellinen olenkaan heistä molemmista ja mielen täyttää ihan mieletön rakkaus. Sellainen rakkaus että melkeen ihan itkettää. Ja kyllä minä itkenkin välillä ihan vaan onnesta, onnea vaan teille kaikille sen kokeneille seurassani. Kiitos ihanan vollotusgeenin myös kotona ollessa ja nähdessä Antonin ihan mielettömän onnellisena Mikan palatessa reissuilta minä vollotan. Välillä salaa peiton mutkaan mutta välillä ihan vaan koska en muutakaan voi. Onneksi Mika onkin jo tottunut että minulla on aina hyvä syy tirauttaa pari kyyneltä ilosta tai surusta niin asiahan ei ole mikään uusi keskuudessamme. 

Mutta siittä rakkaudesta. Joskus ennen ajattelin että vain aikuiset rakastavat tai heidän rakkaus näkyy jotenkin enemmän kuin lasten.  Mutta ehei, asiaa tarkemmin mietittyä ja nykyistä elämää nähneenä asia ei todellakaan ole niin. Anton on kohta kaksi vuotias ja hänestä näkyy hyvin selvästi rakkaus ja rakastetuksi tuleminen. Onko mitään herttaisempaa kuin maailman levein hymy ja pienet kädet jotka kietoutuu tiukasti kaulan ympärille kotiin tullessa tai unilta herätessä? Tai onko mitään ihanampaa kuin lapsi joka nukahtaa onnellisena viereen hyvy kasvoillaan? Empä usko. Mulle on hyvin tärkeää tietää, että Anton myös kokee olevansa rakastettu ja että hän saa meiltä paljon pyytteetöntä rakkautta päivittäin.

Olen ajatellut joskus että kun sanotaan, rakkautta voi näyttää arkipäiväisillä teoilla, tarkoittaa se lähinnä sen kertomista sponttaanisti. Kuitenkin käsitykset muuttuvat kokemuksen myötä, niin myös minulla. Minusta rakkautta on se kun huomaa toisen olevan väsynyt ja itse sitten aamulla nousee keittämään kahvia ja antamaan ipanalle aamupalaa, jotta toinen saa hetken pidempään lojua sängyssä. Myös arkisen pyykinpesun ja tiskaamisen voi vääntää rakkaudeksi, siinä selkeesti ajatellaan myös toisen tarpeita. Oikeastaan kaikkeen voi jotakin kautta vetää mukaan vähän rakkutta, joka on hyvinkin arkista mutta tärkeää. Meillä on sellainen tapa pyytää vähän väliä rakkaushierontaa, joka siis meinaa periaatteessa ihan normaalia niskahierontaa, mutta ei kipuun vaan läheisuusvajaukseen. Vaikka ehkäpä se auttaa usein myös johonkin särkyynkin, mutta periaatteena on vain hieroa nätisti ja samalla höpötellä yhdessä mukavia. Musta tämä on ehottomasti yks parhaita juttuja, varsinkin nyt kun Mika on reissuhommissa vielä ja jää paljon asioita puhumatta. 

En tiijjä oliko vähän liika imelää tekstiä, mutta tämöisiä meitteitä näin yön pikkutunneilla mulla mielessä. Kirjottelen taasen ensiyönä lisää, tosin eriaiheesta ehkäpäs. Tekis vaikka semmosen tilannekatsauksen meidän elämään, miltä kuulostais? 

Rakkautta ja rauhaa kaikkille!!<3 Kommentoikaa ja ilmotelkaa olemassa olostanne, minä jatkan vartio vuoroani.

-Ainokainen