Mulla oli tarkotus kirjottaa tänä yönä mun puuttuvasta sisustussilmästä, mutta kirjoittaessani sitä mun ajatukset harhaili ihan muualle eikä siittä tullut mitään. Koska juttelin ystävälle. Siittä tulikin mieleen että koska olen pohtinut elämää monelta kantilta ja aiheet enemmän tai vähemmän koskettaneet lastani tai miestäni, ajattelin siirtää valokeilan hetkeksi yhtä tärkeisiin henkilöihin, nimittäin minun ihaniin ystäviin.

Olen onnekas sillä minulla on ystäviä. Niinhän ei aina suinkaan ole ollut, koen ainaskin niin. Ehkä enemmänkin ollut kavereita ja tuttuja mutta ihan ystävä ystävät ovat hypänneet kuvioihin tuossa yläasteen loppu päässä. Olen myös onnekas, sillä minulla on hyvin erilaisia ystäviä ja erinikäisiä, eri elämäntilanteessa olevia ja ihan erikaupungissa asuvia ystäviä. On myös niitä ystäviä, joille olen huono ystävä enkä ole paljoakaan tekemisissä ja mietin pitävätköhän he minua enää ystävänään. 

Musta ystävät on yks ihan paras juttu tässä elämässä! Mulla on aina (melkeen ainaski) kelle puhua iloista ja suruista ja voin auttaa myös jotain kuuntelemalla tai lohduttamalla tai jollain muulla tavalla jos tarvetta tulee. Ystävälle voi myös soittaa, kirjoittaa tai nähdä ihan ilman sen kummempia asioita. Jos kertoo ystävälle jotain asiaa luottamuksella, uskoo ilman toisen vakuutteluita ettei juttu pääse eteenpäin ja leviä pitkin turun toreja. Ystävissä on se hyvä puoli myös että kun oikeesti elämä potkii ja kaikki on ihan pyllystä nii sitte voi hetken valittaa kurjuutta koska ei jaksa kokoajan esim mikalle valittaa ja sitten kaikki selkeneekin kun on saanut kaikki sanottua. Ja koska ystävät, he eivät ota sinun murheita kuitenkaan kannettavaksi vaan ehkä antavat erinäkökulmaa omiin ehkä jopa suppeisiin näkemyksiin asioissa. Mutta ehdottomasti parasta on yhdessä elämän hyvien ja onnistumisien  ja onnellisten asioiden jakaminen! Siittä tulee todella hyvälle fiilikselle kun joku kertoo sinulle tai kerrot itse jostain hyvästä asiasta ja yhdessä voi olla onnellinen. Usein olenkin niiin onnellinen toisen puolesta että ihan itkettää! Tai no ehkä en itke sitä, mutta kyllä sitä silti voi vääntää kyyneleen tai pari ihan vaan onnesta. 

Ystävä on myös siittä kiva juttu kun kaikkea ei tarvitse edes juurta jaksaen selittää kun jo edelliset keskustelut tai ihan vaan toisen hyvä tuntemisen avulla tiedät jo käytännössä kaiken sen jota ei sanota ääneen. Esimerkiksi jotkut tunteet on todella vaikea kuvailla mitenkään järkevästi niin ne voi selittää ihan jotain muuta kautta tai olla kokonaan selittämättä, sillä kyllä hän ymmärtää muutenkin. Yks sana tai ilme oikeassa paikassa saa usein aikaan oikean reaktion ja kukaan muu ei ymmärrä, sitä se ystävyys on! Koska on eri elämäntilanteissa olevia ystäviä, saan kokea hyvinkin rikastuttavia keskusteluita ihan laidasta laitaan. Nytkin tulen hyvälle tuulelle kun mietin mun ihania ystäviä ja mitä olenkaan saanut heidän kanssaan nähdä ja kokea! Ja ihan parastahan tässä koko ystävyyshässäkässä on se, että vaikkei olisi nähnyt tai kuullut hetkeen niin seuraavalla kerralla juttu jatkuu juurikin siittä mistä viimeksi se päättyi. Ja voi sitä puhetulvan määrää kun vihdoin päästään juttelu etäisyydelle tai langan päähän niin ihan huomaamatta aika vaan hujahtaa mikä on toki vain hyvä asia. Ihan parasta ku kaikilla on kuitenkin ne omat elämän jutut eikä aina ehdi kysellä kuulumisia, vaikka tahtoisikin niin silti se ystävyys säilyy. <3 Teille kaikille ihanille ystäville! <3

Mikä sitten erottaa ystävyyden ja kaveruuden? En osaa tätä muuten muotoilla kuin "suhteen syvyys". Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, mutta sitähän se on. Kavereitten kanssa ei tule juteltua samoja syvällisiäkin asioita kuin ystävien kanssa. Koska ystäville kertoo useimmin enemmän myös henkilökohtaisia juttuja ei tosiaan tarvi pelätä että joku ulkopuolinen saa niistä tietää. Kaveriehin ei ole ehkä yhtä luja luotto kuin ystäviin, ja siksi suhde pyritäänkin pitämään kaverillisena. Silti se tuntuu jos kaverin kanssa on sukset ristissä tai jopa kokonaan kääntyneet toiseen suuntaan. Ja silti siittä tulee pieni tai suuri pettymys kun huomaakin tulleensa petetyksi ja jokin muille kuulumaton asia on kulkeutunut toisten tietoon. Ehkä sitä vaan tietää kun on ne kaverit ja ystävät että mihin sitä itse kukin kuuluisi.

Nyt menee kyllä oudoksi koko juttu kun aletaan luokittelemaan ihmisä, joten eiköhän lopetella tältä erää.. Rauhaa ja rakkautta hei kaikki, en minä oikeasti luokittele ihmisiä kuin erivärisiä helmiä! Olette kaikki hyvin tärkeitä ja kyllä te tiijjätte ite mitä ootte minulle ja sitä rataa. :) Kertokaas vaikka kommenteihin millainen olen ystävänä tai kaverina jos niin haluatte ja jos ette niin kertokaa se joskus muulloin. Kaikkea hyvää teille joulun aikaan ja odotukseen!

-Ainokainen