Huhtikuu on varmaan yksi parhaimmista kuukausista koko vuonna. Silloin vihdoin pitkän ja pimeän talven jälkeen tulee fiilis, ettei se jääkausi ollutkaan lopullinen ratkaisu. Ekka tulee lisempi valoa päiviin ja vähitellen lumet sulaa ja paikat tulvii, miten ihanaa! Ja nyt todella tarkotan sitä. Vaikkakin, onko mitään inhottavampaa kuin kastella kesken lenkkiä sukat ja todeta, että lenkkarit oli vissiin väärä valinta lenkkeilyyn. Keksikää joku veden pitävät lenkkarit mut ei kumppareita uudelleen! On ihana seurata miten koko luonto herää koomasta ja linnut tulevat takaisin pesimään ja ääntelemään. Lenkkini venyvät aina vain pidemmiksi kun on ihan pakko käydä mahdollisimman monessa paikkaa katsomassa miten kevät etenee. Hyvä minä! :D Vaikka tykkään paljon keväästä ei se kesää silti voita, mutta kevät on jo paljon eteenpäin kohti kesää matkatessa.

Kevät on vuoden aika jolloin ihmiset päättävät ottaa elämälleen uuden suunnan ja kun jalkakäytäviltä löytyy pieni asfaltti läntti, löytyy sieltä myös kasa ihmisiä jotka ovat aloittaneet joulun jälkeisen uuden elämän. No kuitenkin. Ollaan tässä hyvän ystäväni kanssa käyty usemman kerran lenkillä kattelemassa ympärille kun on tullut ehkä liikaa jo vietettyä aikaa 48 neliön asunnossa pörräten. Tämä ystäväinen kertoikin sitten jostain dietistä mihin hän oli ihan kokonaan hurahtanut ja tuloksiakin oli kannustavasti tullut. Noo jo samana iltana mää sitte ilmotinkin puoliskolleni, että kyllähän mekin nyt joku elämänmuutos, joko pysyvä tai väliaikainen, keksitään koska ystävänikin siihen kerta kykenee. Päätettiin aloittaa vähähiilihydraattinen ruokavalio heti ristiäisten jälkeen. Tässä nyt ollaan jonku aikaa semmosta noudattaa ja juu, täytyy myöntää että luovuttaminen kävi muutamana ekka päivänä. Tässä kotona ollessa on tullu sen verran paljon karkkia mussutettua että siihen on ihan päässyt säälittävästi koukuttumaan, jonka seurauksena mulla meinas dietti kaatua! Nauraminen sallittua. Tiedän kui säälittävää mutta totta. Olen kovin koukuttunut karkkiin myönnän, mutta pakko silti perään jatkaa että voiton puolella ollaan :D . Nyt voin jo käydä kaupassa ilman että jää syvä harmitus :D . Hah!

WP_20150423_005.jpg

Tässä jutussahan on se pointti että korvataan pottu/makarooni yms/riisi/leipä yms jauhojutut kasviksilla ja vihanneksilla. Alkuun olo oli iha jäätävä ku oli nälkä mut ei voinu syyvä vaikka leipää ja halutti kauheesti karkkia eikä voinu ees mehua juua, mut nyt siihen on tottunu. Ei siis nälkään vaan tähän koko soppaan. Netistä löytää ihan sikana kaikkia hyviä ruoka ohjeita ja löysimpäs vielä VHH leipä ohjeenkin jolla tehtiin ekka satsi. Jonku verran koitetaan laskia hiilareita, että pysyttäis vähissä määrissä. Mää oon vähän enemmän juonu esim maitoa koska imetän ja ei muuten oo energiaa siihen hommaan ni oon hoksannu että vaikka lasi maitoa enemmän auttaa jo asiaa ja silti ei olla menty ihan puskaan tän homman kans :) .

Mitenhän muuten tämä kevät näkyy mussa ja olemisessa? Huomaan olevani paljon vähemmän koneella, koska vietän enemmän aikaa lenkkeillen ja vauvvan kanssa höpötellen. Mulla melkeen naurattaa ajatus siitä että oon muka niii kiinnostunu ton lähirapakon linnuista,että päivittäin pitää käydä niitäkin kattelemassa. He jotka mua enemmän tuntee aattelee ehkä että hah koskaa ennen oo ollu kiinnostunu ja nii en ookkaan mut ehkä toi puoliskon innostus niihin on jotenkin tarttunu tai sitä on vaan avannu silmät.

InstagramCapture_cc64c139-9ea2-4b3c-a7b6                WP_20140310_001.jpg

Oikeen loistavia kevät päiviä teille ihmiset ja nauttikaa elostanne! :) Voikaa hyvin, kiitti ja hei!

-Ainokainen